UUDISTUNUT SOLVALLAN ELITLOPPET MATKA 2024

Jyväskylän Ravipalvelu järjestää uudistuneen ravimatkan Solvallan raviradalle Tukholmaan
23.-27.5.2024

Hyvät Elitloppet-ravien ystävät. Jo 51 vuotta järjestetty Ravipalvelun Solvallan Elitloppet-matka 2024 on uudistunut toiveittenne mukaisesti. Lähdemme matkalle jo torstaina 23.5 ja kotiinpaluu maanantaina 27.5.

Olemme Solvallan Elitloppet-raveissa kolme päivää ja 2 yötä perinteiseen tapaan Scandic Kungens Kurvassa Skärholmenin kaupunginosassa. Matkan hinta on vain muutaman kympin korkeampi kuin viime vuonna vaikka vietämme raveissa ja hotellissa päivän pitempään.

Bussit lähtevät Oulusta ja Kajaanista. Oulun bussi ajaa tällä kertaa Seinäjoen kautta Tampereelle ja siitä Hämeenlinnan ja Riihimäen kautta Helsinkiin. Bussi lähtee Oulusta 4.30 koska laivamme Viking Gabriella lähtee 17.15 Katajanokan satamasta. Tämä on ensimmäinen kerta kun Oulun bussi ajaa Helsingin kautta. Pohjoisen raviystävätkin pääsevät jo 17.30 buffettiin herkuttelemaan ja ruokailun jälkeen on runsaasti aikaa shoppailuun ja iltajuhliin laivalla.

Perjantaina aamulla 8-10 voitte käydä kaikessa rauhassa laivan buffet-ravintolassa aamiaisella joka sisältyy matkan hintaan. Laiva saapuu Tukholmaan 10.00. Bussi ajaa Solvallan raviradalle ja lounasravit alkavat klo 13 aikaan. Illalla ravien jälkeen on hyvin aikaa illalliselle vaikka läheisessä viihdekeskus Heron Cityssä jossa on ravintoloita jokaiseen makuun. Heron Cityn ja Ican ruokamarketit ovat myös muutaman sadan metrin päässä hotellistamme.

Lauantain ravien jälkeen hotellillamme on katettuna herkullinen noutopöytä ryhmällemme 19.30-21.30 välille. Sunnuntaina 18.30 bussi lähtee Tukholman satamaan josta Vikingin uusin alus Glory lähtee kohti Turkua 20.00. Maanantaina Oulun bussi ajaa Tampereen ja Seinäjoen kautta Ouluun.

Toinen bussi lähtee Kajaanista. Se ajaa Kuopion kautta Jyväskylään. Matka jatkuu Lahden ja Orimattilan kautta Helsingin Katajanokalle. Tämäkin bussi lähtee sunnuntaina Viking Gloryllä kohti Turkua. Bussin reitti maanantaina Forssan, Riihimäen, Orimattilan ja Lahden kautta Jyväskylään josta matka jatkuu Kuopion ja Siilinjärven kautta Kajaaniin.

Perjantaina Helsingistä matkalle lähteneillä on sunnuntaina eri laiva. Gabriella ottaa Helsingistä matkaan lähteneet kyytiin. Se lähtee Tukholman satamasta 20.10 eli 10 minuuttia myöhemmin kuin Glory. Gabriella saapuu Helsingin Katajanokalle maanantaina 13.50. Mikäli Helsingistä lähteneet haluavat palata Viking Gloryllä Turkuun sekin sopii. Helsinkiin meillä ei ole maanantaina Turusta bussikuljetusta. Voitte palata maanantaina Turusta junalla Helsinkiin.

Bussireitit ja matkan hinnat:

Bussien kyytiin pääsee kaikilta bussipysäkeiltä jotka ovat bussireittien varrella. Matkan hintoihin sisältyy aamiaiset perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina.

Bussi 1:
Meno: Kajaani – Kuopio – Jyväskylä – Lahti – Helsinki
Paluu: Turku – Riihimäki – Lahti – Jyväskylä – Kajaani

B2T/I4(2) 420 € B4T/I4(3) 390 € B4T/SD2(2) 440 €
B2T/ID2(2) 430 € B4T/I4(4) 380 € B4T/ID2(2) 420 €
B2T/SD2(2) 450 € B4T/S4(3) 400 € IP2/IP2(1) 530 €
B2T/S4(2) 430 € B4T/S4(4) 380 € IP2/IP2(2) 400 €

Pääsyliput PE-SU: 45 €
Pääsy- ja katsomoliput PE-SU: 85 €
Käsiohjelmat PE-SU: 20 €

Buffet-Meno: 43 €
Buffet-paluu: 38 €
Buffet hotelli: 50 €

Kaikilla mausteilla:
Pääsyliput+Katsomoliput+Käsiohjelmat+3xBuffet yhteishintaan 236 €.

Bussi 2:
Meno: Oulu – Ylivieska – Kauhava – Seinäjoki – Tampere – Hämeenlinna – Riihimäki – Helsinki
Paluu: Turku – Tampere – Seinäjoki – Ylivieska – Oulu

Bussi 2:n hinnat on samat kuin Bussi 1:n.

Bussi 3: Helsinki-Tukholma-Helsinki

B2T/B2T(2) 420 € B4T/A4T(2) 430 € IP2/IP2(1) 530 €
B4T/B4T(2) 420 € B4T/A4T(3) 400 € IP2/IP2(2) 400 €
B4T/B4T(3) 390 € B4T/A4T(4) 380 €
B4T/B4T(4) 370 €

Pääsyliput PE-SU: 45 €
Pääsy- ja katsomoliput PE-SU: 85 €
Käsiohjelmat PE-SU: 20 €

Buffet-Meno: 43 €
Buffet-paluu: 41 €
Buffet hotelli: 50 €

Kaikilla mausteilla:
Pääsyliput+Katsomoliput+Käsiohjelmat+3xBuffet yhteishintaan 239 €.


Tervetuloa elämysmatkalle!